Lasten Halloweenissa taas kävijäennätys!

Tuiranpuisto oli viime lauantaina tupasen täynnä mörköjä, haamuja, kummituksia ja muita mahdottoman mahtavia olentoja. Jopa siinä määrin, että järjestämiemme lastentapahtumien kävijäennätys meni leikiten uusiksi 😮

Kaiken kaikkiaan tapahtumaan vaelsi 720 olentoa, joista 399 oli alle 15 vuotta maan päällä tallustelleita tapauksia. Hurjan huimia lukemia, eikä ihme, että mm. mehu, osa kekseistä ja rastipassit pääsivät loppumaan kesken 😕

Ilmojen haltijat suosivat tänä vuonna tapahtumaa ja paikoittaisista jonoista huolimatta oli yleinen tunnelma selkeästi kauhean kivaa 🙂

Ensi vuodelle täytynee tehdä monenlaisia peliliikkeitä että pystymme hallitsemaan yhä vallattomammaksi käyvää hirviölaumaa 😎

Kiitämme jälleen kävijöitä sekä palautetta antaneita. Otamme jatkossakin palautteen huomioon toimintamme kehittämisessä. Isot kiitokset myös vapaaehtoisille, työntekijöille ja yhteistyökumppaneille. Ilman yhteistä panosta eivät noidat pääsisi samalla lailla puistoon bilettämään 🙂