Kakaravaaran Nuoret Kotkat ry

Kakaravaaran Nuoret Kotkat on vapaaehtoisvoimin toimiva Kotkayhdistys Oulun alueella. Mukaan liittyminen on mahdollista myös muualta kuin Oulun alueelta.

Järjestämme monipuolista ja turvallista toimintaa lapsille ja nuorille sekä vapaaehtoistoimintaa aikuisille.

Yhdistyksen jäsenet pääsevät mukaan kotkatapahtumiin Suomessa ja maailmalla. Lisäksi jäsenillä on mahdollisuus osallistua yhdistyksen toiminnan kehittämiseen sekä päätöksentekoon.

Jäseneksi voi liittyä täyttämällä jäsenhakemuksen ja maksamalla jäsenmaksun.

Lue lisää jäsenyydestä & jäseneduista ja liity jäseneksi:

OULUN NUORET KOTKAT PIIRIJÄRJESTÖ RY

OULUN NUORTEN KOTKIEN PIIRIHALLITUS

Täältä näet ajantasaisen nimilistan piirihallituksesta.

NUORTEN KOTKIEN KESKUSLIITTO

Valtakunnallinen ja kansainvälinen lasten toiminta- ja etujärjestö, jolla jäseniä suomessa 13 000. Sisarjärjestöjä yli 50 eri maassa Euroopasta Aasiaan ja Afrikkaan.